lauantai 25. maaliskuuta 2017

Jane Austen - Järki ja tunteet

Hei vaan,
ja pahoittelut siitä etten ole kirjoittanut tänne yhtään mitään yli puoleen vuoteen.
Tein koulua varten kirja-analyysin Jane Austenin klassikosta Järki ja tunteet ja minusta siitä tuli aika hyvä, joten laitanpa sen tännekkin.


Kuva täältä.
Aloitin Järki ja tunteet- kirjan lukemisen, sillä olen muutama vuosi sitten nähnyt samaan kirjaan perustuneen näytelmän. Tämä oli kumminkin ensimmäinen kirja, jonka luin Austenilta.
   Ennakko-odotukseni kirjasta olivat ristiriitaiset, sillä olin kuullut Austenin olevan mahtava kirjailija, mutta voivatko 1800-luvulla eläneen kirjailijan kirjat olla yhä hyviä saati sitten samaistuttavia?
Lukiessa huomasin kumminkin pian, että kirjan kieli olikin ilokseni erittäin lukukelpoista eikä niin vanhanaikaista kuin olin odottanut.


Kirjan päähenkilöt ovat Dashwoodin siskokset Elinor ja Marianne. Heillä ei ole omia veljiä, ja tarinan alkaessa siskojen isä menehtyy ja 1800-luvun perimysjärjestyksen mukaisesti Dashwoodin talo periytyykin siskojen sijasta lähimälle miessukulaiselle. Silloin siskokset joutuvat äiteineen muuttamaan kokonaan toiselle paikkakunnalle.
Yhdeksäntoistavuotias Elinor edustaa tarinassa järkeä ja älyä, kuusitoistavuotias Marianne heittäytymistä ja tunteellisuutta. Oletankin kirjan nimen viittaavan siskoksiin ja heidän erilaisuuksiinsa.


Dashwoodit ja kaikki muutkin hahmot esiteltiin hyvin suorasukaisesti ja selkeästi, mistä en erityisemmin pitänyt. Olen tottunut kirjoihin, joita lukiessa voin ikään kuin itse tutustua hahmoihin ja ottaa selvää heidän luonteistaan kirjan kuluessa. Järjessä ja tunteissa ei tosiaan tällaiseen lukutapaan ollut mahdollisuutta, sillä kaikki saatava tieto hahmoista kerrottiin jo esittelemislauseessa.


Kirjassa on kaikkitietävä kertoja, joka tietää jokaisen hahmon syvimmät salaisuudetkin. Silti varsinkin kirjan loppupuolella tapahtumat kerrottiin lähinnä vanhemman siskon, Elinor Dashwoodin kulmasta.
Dialogin lukeminen oli vaikeaa vanhanaikaisen ja hienostuneen sekä täysin nykyisestä puhekielestä poikkeavan kielen takia. Se erosi rytmityksellään huomattavasti tällä vuosituhannella kirjoitetuista kirjoista, joiden dialogi usein koostuu lyhyistä hahmojen välisistä lausahduksista. Järjessä ja tunteissa repliikit muistuttivat joskus jopa monologia, jota hahmot lausuivat toisilleen repliikkien ollessa paikoin lähes sivun mittaisia.


Kuva täältä.
Kirja kertoo Dashwoodin sisarusten "naimakaupoista", joista ajan tavan mukaan haaveillen jo nuorena ja joita hankaloittaa aseman ja varallisuuden merkitys. Siskokset tapaavat siis erilaisia miehiä, kuten ujon ja estyneen Edward Ferrarsin, hiljaisen mutta hyväsydämisen everesti Brandonin sekä hurmaavan mutta huikentelevaisen John Willoughbyn, joiden kaikkien toiminnasta muodostuu siskosten ympärille hankala soppa.
Tarinan tapahtumat etenivät jouhevasti mutta Marianne ja Elinor tuntuivat täysin muuttumattomilta hahmoilta hyvin pitkään. Lopulta kumminkin heidän edustamansa luonteenpiirteet vaihtuvat päittäin Elinorin antaessa tunteilleen vallan ja Mariannen miettiessä jälkiratkaisua.


Lukiessa häiriinnyin suuresti siskosten tekemättömyydestä ja siitä, että heidän koko elämänsä pyöri tulevan avioliiton ympärillä. Yritin kumminkin parhaani mukaan olla paheksumatta asiaa, sillä ajat olivat silloin toiset ja voin nyt iloita yhteiskunnan muuttuneen.


Kokonaisuudessaan kirja oli kumminkin mielenkiintoinen, hauska ja ihana, tosin silloin tällöin työläs aikamatka, jonka lukemista en kadu. Hilpeän rakkaustarinan lisäksi kirja kertoi mielestäni myös siitä, ettei kaikki ole yksipuolista ja että elämässä tarvitsee yhtälailla niin järkeä ja tunteita.




Nähdään taas, toivottavasti hieman aikaisemmin kuin puolen vuoden päästä,
- joshi

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Cassandra Clare & Holly Black - Magisterium: Rautakoe

Hei vaan kaikki!

Viime joulun alla Suomen kirjamarkkinoille ilmestyi uuden fantasiakirjasarjan, Magisteriumin, ensimmäinen osa, Rautakoe (eng. Iron Trail), Varjojen kaupunki- kirjasarjasta tunnetun Cassandra Claren ja Spiderwickin Kronikat- kirjailijan Holly Blackin ensimmäinen yhteinen kirja.

Kuva täältä
"Älä koskaan luota taikuriin. Mitä ikinä teetkin, älä missään tapauksessa luota taikuriin."
Jokainen lapsi on joskus haaveillut taikageeneistä, mutta ei Callum Hunt. Hänen kasvatukseen on kuulunut taikureiden - maagien - vahva paheksuminen. Isältään Call on kuullut maagien jopa liittyvän hänen äitinsä kohtaloon. 
Niinpä joutuessan maagien koulun, Magisteriumin, pääsykokeisiin, Callilla on vain yksi tehtävä - pääsykokeen reputtaminen.


Minut kirja koukutti mukaansa heti prologista saakka. Tapahtumat olivat hyvin yllättäviä ja kirja oli  täynnä toinen toistaan erikoisempia juonenkäänteitä. Tosin joskus juonenkääntet muistuttivat minua jopa television saippuasarjoista, mutta toisaalta käänteiden monipuolisuus tuntui koko kirjan tavaramerkiltä. 
      Hahmoihin muodostui tunneside, eli minusta, lukijasta, tuntui kuin hahmot olisivat tuttujani. Pelkäsin ja iloitsin hahmojen puolesta tarinan edetessä. Tunneside kertoo ehdottomasti hyvästä kirjasta.
Magisteriumia ollaan Suomalaisen Kirjakaupan esitteessä jopa ennustettu uudeksi Harry Potteriksi, (J.K. Rowlingin kirjasarja). Henkilökohtaisesti kuitenkin koen tämän tittelin liian suureelliseksi, eikä Rautakoe nouse minusta Potterien tasolle.         
Kirjailijat Clare ja Black ovat kertoneet pitäneensä sankaritarinoista ja useista tunnetuista fantasiakirjoista. Huomasinkin lukiessa että kirja oli saanut vaikutteita useista tutuista tarinoista, kuten Sormusten Herrasta ja Harry Potterista.
Kirja sopii mielestäni niille, jotka kaipaavat uusia lukukokemuksia - vastaavaa tarinaa on vaikea löytää.
Rautakoe on erilainen sankaritarina, ikäänkuin väärinpäin käännetty.

 
Cassandra Clare ja Holly Black.
 ________________________________________________________________________________


Juonipaljastuksia
12-vuotias Callum Hunt on menettänyt äitinsä ollessaan vauva. Hänen molemmat vanhempansa ovat/olivat maageja, taikureita, jotka osaavat hallita elementtejä - tuulta, maata, vettä, ja tulta - jotkut harvat maagit omaavat jopa kaaoksen hallimisen taidon.
     Callin äidin kuoleman jälkeen hänen isänsä Alastair lopetti magian käytön kokonaan, ja kasvatti Callin pitämään magiaa ja maageja kamalina asioina. Alastair kertoi maagien olleen syy hänen äitinsä kuolemaan, ja että maagien koulu, Magisterium, on kamalin paikka maailmassa.
      Harmikseen Call silti saa kuin saakin kutsun Magisteriumin pääsykokeisiin, Rautakokeeseen. Alastair käskee poikaansa reputtamaan Rautakokeen niin reilusti kuin vain pystyy, ja Call tekee työtä käskettyä.
      Kovista epäonnistumisyrityksistä huolimatta surkeasti kokeessa menestynyt Call valitaan ensimmäisten joukossa Magisteriumin oppilaaksi. Vasten tahtoaan hän päätyy tuohon kiviseen, maanalaiseen, karmeaan kouluun, josta Call on isältään niin paljon pahaa kuullut. Callista tulee Magisteriumin ensiluokkalainen, eli rautavuotelainen.

      Magisteriumiin tultuaan Callin ja hänen luokkatovereittensa Tamaran ja Aaronin opettaja, mestari Rufus, pistää oppilaansa moniksi viikoiksi saman, pitkäveteisen projektin pariin - hiekanjyvien lajittelemiseen ajatuksen voimalla. Call ei tule toimeen Tamaran ja Aaronin kanssa eikä puuduttava koulutyö auta asiaa. Mestari Rufuksen opetuksen motiivi tulee ilmi, kun kolmikko voittaa ensimmäisessä kokeessaan hurjat tulen elementaalit, traakit. Koettelemus yhdistää Callin, Tamaran ja Aaronin, ja he ystävystyvät.
    Koulunkäynti Magisteriumissa jatkuu, mutta nyt Callilla on ystäviä, eikä hänestä koulu tunnu ollenkaan niin ikävältä paikalta, kuin hänen isänsä on väittänyt. Hän alkaa jopa viihtyä koulussaan.
                                      Ei aikaakaan kun Magisteriumiin saapuu kaaosmaagien etsijöitä. Kaaosmaagi, poikkeuksellinen maagi, joka voi hallita elementeistä kamalinta, kaaosta, on harvinainen näky. Viimeisin kaaosmaagi, Kuoleman vihollinen, on aiheuttanut kamalan sodan. Call saa tietää että hänen äitinsä kuoli tässä sodassa, Kuoleman vihollisen massamurhassa, josta Call jäi ainoana eloon. Sota loppui aselepoon Kuoleman vihollisen ja maagien välillä.
     Kouluun saapuneet kaaosmaagien etsijät etsivät oppilaitten joukosta kaaosmaagia sillä hänet täytyisi saada tarpeeksi pian opiskelemaan kaaoksen hallitsemista, jotta hänestä tulisi maagien soturi Kuoleman vihollista vastaan.
                                       Erään rautavuoden opiskelijan, Drewin, kadotessa selviää, että Aaron on tuo kaaosmaagi, soturi Kuoleman vihollista vastaan. Aaron aloittaa opiskelujen ohella kaaoksen hallitsemisen opinnot, mutta kolmikon ystävyys säilyy yhä.
 Kouluvuoden jo lähentyessä loppuaan, Aaronin ulkoiluttaessa Callin lemmikkiä Magisteriumin ulkopuolella, hänestä ei enään kuulukaan. Tamara ja Call hätääntyvät ja lähtevät ystävänsä perään. Aaronin löytyessä vanhasta talosta heitä odottaa kamala näky - tajutonta Aaronia roikotetaan jaloista  katosta, rautavuoden opiskelijan, Drewin toimesta!
                                     Call hämää Drewiä Tamaran vapauttaessa Aaronin, ja kaikki näyttää jo kääntyvän hyvin päin, kunnes Call kohtaa ystäviensä jo lähdettyä miehen, jonka puolesta Drew työskenteli. Hetken Call jo luulee että kyseessä on itse Kuoleman vihollinen, mutta mies kertookin Callille että Call on Kuoleman vihollinen!
      Massamurhassa, jossa Callin äitikin kuoli, Kuoleman vihollisen voimat vähenivät, ja hän siirsi sielunsa lähimpään elolliseen olentoon, pieneen vauvaan, ainoaan eloonjääneeseen, Callum Huntiin.
      Tamara ja Aaron hakevat  Callin pois juuri kun hän on kuullut mieheltä kohtalonsa. Call on järkyttynyt ja pelkää että menettää ystävänsä ja Magisteriumin, hänelle niin rakkaat asiat.
Call ei kerro kuulemastaan mitään ystävilleen eikä Mestari Rufukselle. Callumista ja hänen ystävistään tulee seuraavan vuoden opiskelijoita, vaikka Call on muitten tietämättä vaaraksi jokaiselle maagille kautta maailman.
   
   
Toivottavasti piditte ensimmäisestä kirja-arvostelustani,
- joshi